torstai 10. syyskuuta 2009

Karhusuon Koulun johtokunnan esityslista 16.9.2009

Karhusuon Koulun johtokunnan seuraava kokous pidetään 16.9.2009 klo 18:30. Karhusuon Koululla.
Alla olevia kuvia klikkaamalla pääsee lukemaan tänään saamaani kokouskutsua ja esityslistaa.




Esityslistalla myös tiedottaminen vanhemmille

Olen ehdottanut esityslistalle, että kokouksessa käsitellään edellisessä kokouksessamme esillä olleesta asiasta "Keskutelun käynnistäminen Karhusuon Koulun oppilaiden ikärakenteen muutamisesta" tiedottamista. Käytännössä se tarkoittaa, että tulen saamieni yhteydenottojen perusteella ehdottamaan koko koulun ja Nupurin päiväkodin "vanhempainiltaa" tai vastaavaa tilaisuutta, johon kutsutaan alustajiksi paitsi opetustoimen asiaa valmistelevia virkamiehiä, myös suomenkielisen opetuslautakunnan jäseniä sekä ulkopuolisia asiantuntijoita.

1 kommentti:

  1. Hei

    Tottakai tiedotus/keskustelutilaisuus kannattaa järjestää!! On niitä järjestetty muualla paljon pienemmistäkin asioista. Jollei aihetta ole muutoin riittävästi, niin toki tuon oppilaiden siirtämisasiasta tiedottamisen/keskustelemisen voi yhdistää koko koulun yhteiseen vanhempainiltaan, jota viime lukuvuoden turhaan pyytelin.

    Vanhempien kannalta on kovin tärkeää vuorovaikutteisuus eli keskustelu, toisten tapaaminen ja ajatusten vaihto ja kuunteleminen. Ei ollenkaan riitä, että rehtori tai opettajakaan yksin "löpisee", kuten tuo kuuluisa termi kuuluu. Tiedon ja ajatusten pitää kulkea vähintään kahteen suuntaan, elämme sentään täälläkin tätä vuosituhatta! Osallisuus, vuorovaikutteisuus ja demokratia kunniaan näilläkin raukoilla rajoilla! Kovin erikoista on mielestäni, etteivät kaikki vanhemmat uskalla kysyä mieltään askarruttavia asioita. Itse kyselin joutavia ja lopputuloksen tiedätte.

    Tuula Ahola

    VastaaPoista

Alhaalla olevasta "valitse profiili" -laatikosta voit valita myös "nimetön" -vaihtoehdon, jolloin kommenttisi näkyy anonyyminä.